MUSTA AUKKO
Kas vain, roska silmässä. Poskihampaiden nykyttäminen kliinisesti tutkitulla tuotteella jää kesken. No, vedellä ja räpyttelelemällä se lähtee. Vetistelemällä.
Vaan eipä lähdekään. Täytyy kai mennä kouluhoitajalle…
Kouluhoitajan toimesta käsin saan passituksen silmäklinikalle, jossa päivystäjä tutkailee silmää ja toteaa: ”Täytyy tehdä pikku operaatio, me soitamme sitten kun on sopiva aika.” Soitto tulee iltapäivällä; pitää ilmoittautua sairaalaan vielä samana iltana.
Aamupäivällä lääkäri tutkii sen silmän, tai oikeastaan lääkärit. Minä olen kuin maallikkojäsen lääkäripäivillä; En ymmärrä koko touhusta kuin yhden lauseen: ”Onkohan niin radikaali operaatio tarpeen?” Enkä minä siitäkään oikeastaan mitään tajua.
Siellä sitä odotellaan muutama päivä, otetaan näytteitä, kuvataan ja odotellaan, että jotakin tapahtuisi. Sitten minulta kysytään, onko minulla mitään sitä vastaan, että tapaustani käytettäisiin opetustarkoituksiin. Eipä tietenkään. Kiltti pitää aina olla.
Minulle isketään paperit kouraan ja neuvotaan minne mennä. Matka on pitkä ja mutkainen, hissi hidas ja tyhjä. Mitäs näissä papereissa oikein sanotaankaan?
Sieltä se iskee heti verkkokalvolle: Pahanlaatuinen. Sen verran on tullut kouluja käytyä, että tiedän mitä se tarkoittaa. Kas vain!
Alakerrassa lääketieteen opiskelijat jo innokkaina odottelevat. Luuletteko, etten tiedä mistä puhutte? Rakkaani tekee kuolemaa. Miksi juuri minä? Kiltti lapsi, lahjakas oppilas, mielistelevä koiranpentu, kaikkien paras kaveri.
Seuraavana aamuna osaston lääkäri kertoo minulle pelin hengen. Se on silmäpeliä; Vasen silmä on poistettava. Vaihtoehtona kuolema. Anteeksi kuinka? Ei muuten onnistu, minä pidän pääni ja siinä silmäni. Varjelen kuin silmäterääni…
Aika matelee, päivä vaihtuu toiseksi. Vanhempani eivät halua painostaa, korkeintaan suostuttelevat. Lopullinen päätös jää minun leveille harteilleni.
Olen kieltänyt kertomasta poissaoloni syytä luokkakavereilleni. Kuolemaantuomitun viimeinen toivomus. Jonka senkin luokanvalvoja jättää täyttämättä. ”Minulla on ikäviä uutisia…”
Ryhmätilassa sokea vanha mies lausahtaa ohimennen: ”Minulla on huonekaverina nuori poika, jolla on täplä silmässä. Taitaa olla syöpä.” Menen matkoihini muina miehinä. Pidä huoli omista asioistasi.
Sukulaistyttö tulee käymään. Vanhempieni pyynnöstä, psykologi kun on. Jos vaikka saisi minut avautumaan. Tarjoaa jäätelöt (syöpä poika jäätelö) ja juttelee niitä näitä. Juttele sinä vaan, kyllä sinut tunnetaan. Minä olen kivi, minä olen saari. Eikä kivi tunne tuskaa, eikä saari koskaan itke…
Olen jo jonkin aikaa saanut sädehoitoa. Sen seurauksena tukkani alkaa lähteä ja finnini muuttuvat paiseiksi. Riutuva rupikonna. Eipä tässä juuri nyt olla naisiin menossakaan…
Aika hioo terävimmätkin särmät. Pikkuhiljaa vastustukseni alkaa murentua; Onhan lasisilmä keksitty. Kun vihdoin suostun leikkaukseen, lääkäri toteaa kylmästi: ”Nyt on kulunut jo niin paljon aikaa, ettei pelkän silmän poisto riitä. Täytyy poistaa myös kudosta silmän ympäriltä.” Se siitä lasisilmästä.
Osastolla on kohtalotoveri, joka suostuu leikkaukseen. Kun isäni seuraavan kerran käy minua tapaamassa, mies kohottaa silmälappuaan ja näyttää leikkauksen tulosta. Satun sopivasti paikalle. Lääketieteellinen ihme! Mustanpuhuva, kananmunan kokoinen kuoppa silmän paikalla. Ensimmäistä kertaa mielessäni häivähtää itsemurhan ajatus.
Ylilääkäri alkaa hermostua meikäläiseen. ”Etkö sinä poikarukka ymmärrä, mitä tapahtuu, jos kieltäydyt leikkauksesta?” Vanhempiani painostetaan aika lailla, mutta he eivät halua päättää puolestani, vaikka olenkin alaikäinen. Aika kuluu…
Kylpyhuoneen peilistä katselen itseäni sillä silmällä. Sieltä se tuijottaa vastaan, Musta Aukko, joka imee itseensä elämäni valon eikä heijasta takaisin toivon kipinääkään.
Oltuani sairaalassa jo kohtuuttoman kauan osastolle tulee uusi lääkäri, joka kertoo uudesta mahdollisuudesta, koepalaleikkauksesta. Silmästä otettaisiin näyte ja jos kasvain -vastoin ennakkokäsitystä- osoittautuisikin hyvänlaatuiseksi, vain kasvain poistettaisiin. Suostun.
Matkalla leikkaussaliin tajuan yhtäkkiä, että kaikki on pelkkää huijausta; Vanhempani ovat antaneet luvan leikata eikä minulla ole siihen mitään sanomista. Täysi paniikki. Se on menoa nyt.
Huoneessani en uskalla liikahtaakaan, en edes ajatella. Jonkin ajan kuluttua lääkäri tulee kertomaan, että leikkaus onnistui hyvin ja kyseessä oli sittenkin hyvänlaatuinen kasvain. Silmät seisovat päässä. Hymypoikapatsas on paikallaan. Herra on hyvä.
Kari Kinnunen
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador