Avasin kirjan, joka oli jäänyt vaimoltani pöydälle (Johdan itseäni – aikaa ja energiaa on, 1999) ja aloin selailla sitä sieltä täältä, kunnes eräs kappale pysäytti minut:
”Mieti, jos kuolisit tänään. Millainen elämäsi oli? Tekisitkö jotain toisin?”
Olen sitä mieltä, etten voisi tehdä mitään toisin. Mennyt on mennyttä, ja kaikella on ollut tarkoituksensa – vaikka kaikki ei ole aina mennytkään hyvin. Olen tehnyt huonoja päätöksiä ja tekoja, joita en tällä tiedolla enää tekisi, mutta ne ovat osa omaa polkuani, joka on tuonut minut tähän hetkeen.
Kysymys sai minut silti pysähtymään ja miettimään; Teenkö tällä hetkellä asioita, joita todella haluan? Miksi teen sitä, mitä teen? Opiskelenko tai työskentelenkö vain siksi, että joskus tulevaisuudessa olisi paremmin, vai osaanko käyttää tämän hetken parhaalla mahdollisella tavalla?
Suunnitelmat vapauttavat, pysähtyminen kirkastaa
Pidän siitä, että minulla on mahdollisuus pysähtyä ja katsoa aika-ajoin hetki taaksepäin. On hyvä pohtia, ovatko esimerkiksi puoli vuotta sitten tehdyt päätökset vieneet minua oikeaan suuntaan.
Suunnitelmat – niin lyhyen kuin pitkän aikavälin – ovat tärkeitä, ne vapauttavat huolelta, kiireeltä ja epäröimiseltä. Aika ajoin on kuitenkin tarkistettava ovatko tavoitteet edelleen ajankohtaisia vai onko jokin muuttunut?
Annan itselleni oikeuden muutokseen. En enää tavoittele asioita, jotka eivät tunnu hyviltä, vaikka olisin aiemmin ollut niistä varma. En sano enää tekeväni kaikkeani saavuttaakseni tietyn tavoitteen, sillä se millä on merkitystä milläkin hetkellä voi muuttua.
En pidä itsepintaisesti kiinni suunnitelmistani ja tavoitteistani, enkä yritä pakottaa niitä mieleisikseni olosuhteiden muuttuessa. Saamme impulsseja ja ohjausta koko ajan siihen mitä teemme, minne menemme ja keitä kohtaamme eivätkä nämä impulssit ole itsestämme lähtöisin.
Luottamus suurempaan ohjaukseen
On hetkiä, jolloin olo on tyhjä, ajatuksia ei synny ja on jopa tylsää. Silloin odotan. En pakota itseäni toimimaan, jos en tiedä mitä ja miksi teen. Annan ajatusten tulla, kun ne ovat tullakseen – tämäkin kirjoitus syntyi juuri tällaisen hetken myötä.
Olen usein yrittänyt muuttaa asioita omavoimaisesti mieleni mukaisiksi. Olen yrittänyt muuttaa olosuhteita jossa olen, taloudellista tilaa, asuinpaikkaa, työpaikkaa tai ihmissuhteita mieleni mukaisiksi jos olen tuntenut etten hallitse asioita.
Se on usein johtanut umpikujaan ja olen ihmetellyt, että miksi teen aina samat virheet. Meillä on halu ohjata tapahtumia ja olla ohjaksissa, se antaa tunteen siitä, että asiat ovat hallinnassa ja minun vaikutuspiirissäni.
Mutta ovatko ne lopulta? Voinko päättää toimeentulostani, terveydestäni, ihmissuhteistani tai tulevaisuudestani? Ovatko ne täysin vaikutusmahdollisuuksieni piirissä? Mitä tapahtuu, kun en pystykään hallitsemaan tapahtumia?
Minun on lopulta nostettava kädet ylös, antauduttava ja todettava: tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
Käännettyäni kirjan luin vielä takakannesta kirjoittaja Mari Aulangon mietteitä. Hänen mottonsa on: ”Ihminen ei ole astia, joka täytetään, vaan lamppu, joka sytytetään.” Valon syttyminen on aina ihme. Niin se on ollut omallakin kohdallani.
Se kipinä, joka valon sytyttää, voi olla pieni tapahtuma, sana tai mieleen palaava lause, joka pysäyttää. Se voi käynnistää suuria ja merkittäviä tapahtumaketjuja jotka vaikuttavat monien ihmisten elämään.
Pasi Solonen
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador